printLogo

S-Pankki.fi -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

Toimintopainikkeet

S-Prime 1,5 % S-Tili 0,1 %
|

Haku

Sisällysluettelo

 

Murupolku

Ala navigaatio

 

Sisältö

S-Pankin ensimmäinen vuosi onnistui

10.10.2008
S-Pankin asiakasmäärä ylitti kahden miljoonan rajan ja pankin avaamisvaiheessa muodostunut 800 miljoonan euron talletuskanta kaksinkertaistui.

S-ryhmään kuuluva S-Pankki aloitti talletuspankkitoiminnan vuoden 2007 lokakuussa. Pankilla oli avaamisvaiheessa noin 1,83 miljoonaa asiakasta. Ensimmäisen vuoden aikana määrä kasvoi kuukausittain keskimäärin lähes 15 000 asiakkaalla.

”Kahden miljoonan raja ylittyi melkein päivälleen vuosi pankin avaamisesta, aivan kuin palkinnoksi onnistuneesta aloituksesta”, sanoo S-Pankin toimitusjohtaja Pekka Ylihurula.

Asiakkaiden kiinnostus uutta kotimaista pankkia kohtaan näkyi myös talletuspuolella. Avaamisen yhteydessä S-Pankille muodostunut hieman yli 800 miljoonan euron talletuskanta kaksinkertaistui ensimmäisen vuoden aikana.  

S-Pankin verkkopankin on ottanut käyttöön lähes 570 000 asiakasta.

”Suomessa uudenlaisella konseptilla, kauppapankkina toimivana pankkina lähdimme liikkeelle maltillisin tavoittein, jotka toteutuivat reilusti etuajassa”, Ylihurula toteaa.

Ylihurula uskoo selkeästi hinnoiteltujen ja helppokäyttöisten pankkipalveluiden sekä kotimaisuuden houkuttelevan jatkossa entistä useamman suomalaisen S-Pankin asiakkaaksi.

”Talousmaailman nykyisessä tilanteessa selkeys ja luotettavuus korostuvat pankkia valittaessa. Kuluvan syksyn aikana pankkimme asiakasmäärän ja talletuskannan kasvu on kiihtynyt, ja saman suunnan odotamme jatkuvan”, kertoo Ylihurula.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Pekka Ylihurula, S-Pankki Oy, puh 010 76 82100, pekka.ylihurula@sok.fi

S-Pankki Oy on SOK:n (Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta) sataprosenttisesti omistama tytäryhtiö. S-Pankki aloitti talletuspankkitoiminnan 15.10.2007 ja sen alkuperäinen asiakasmäärä ja talletuskanta muodostuivat, kun S-ryhmän osuuskauppojen asiakasomistajien säästökassasijoitukset ja huoltokonttoritoimintaan liittyneet tilit ja varat siirtyivät S-Pankkiin. S-Pankki tarjoaa asiakkailleen säästämiseen, maksamiseen sekä hankintojen rahoittamiseen liittyviä palveluja. S-Pankki palvelee asiakkaitaan noin tuhannessa S-ryhmän toimipaikassa ympäri Suomen sekä verkkopankissa ja puhelimitse S-Pankki Asiakaspalvelun kautta. S-Pankki käyttää kotimaisuutta kuvaavaa Avainlippu-tunnusta.

 

Sivun alkuun

Alatunniste