printLogo

S-Pankki.fi -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

Toimintopainikkeet

S-Prime 0,75 % S-Tili 0,01 %
|

Haku

Sisällysluettelo

 

Murupolku

Ala navigaatio

Sisältö

S-Pankki sai alkuvuoden aikana yli 55 000 uutta asiakasta

23.8.2012

– Asiakkailta saamamme luottamus tuntuu todella hyvältä. Tuo uusien asiakkaiden määrähän on valtava, se vastaa Kotkan kokoisen kaupungin asukasmäärää, summaa S-Pankin toimitusjohtaja Pekka Ylihurula.

Kokonaisuudessaan S-Pankilla oli kesäkuun lopussa hieman yli 2,5 miljoonaa asiakasta.S-Pankin alkuvuosi sujui muutenkin suotuisissa merkeissä. S-Pankki-konsernin 4,3 miljoonan liiketulos ylitti odotukset ja 16,9 % vakavaraisuusaste täyttää selvästi sille asetetun 8 %:n vähimmäisvaateen.

S-Pankki myönsi tammi-kesäkuussa kuukausittain keskimäärin yli 20 000 uutta S-Etukortti Visaa. Maaliskuun lopussa rikkoutui miljoonan Visa-kortin raja ja kesäkuun lopussa osuuskauppojen asiakasomistajilla oli käytössään vajaa 1,1 miljoonaa S-Pankin myöntämää S-Etukortti Visaa.

Yksityisasiakkaiden talletusten määrä kasvoi vuoden vaihteen tilanteesta 47 miljoonalla eurolla. Kesäkuun lopussa yksityisasiakkailla oli noin 2 419 miljoonaa euroa talletuksia S-Pankissa. Yritystalletukset mukaan lukien S-Pankin talletuskanta oli kesäkuun lopussa noin 2 507 miljoonaa euroa.

Myös S-Pankin myöntämien luottojen määrä on kehittynyt positiivisesti alkuvuoden aikana. S-Pankin luottokanta oli kesäkuun lopussa 334 miljoonaa euroa.

– Kokonaisuudessaan S-Pankin alkuvuotta voidaan pitää onnistuneena ja odotamme vastaavanlaista nostetta myös toiselta vuosipuoliskolta, toteaa Ylihurula.

S-Pankki numeroina 30.6.2012

2,5 miljoonaa asiakasta
1,1 miljoonaa S-Etukortti Visan käyttäjää
2 507 miljoonaa euroa talletuksia
334 miljoonaa euroa myönnettyjä luottoja
1,1 miljoonaa sähköisten palveluiden käyttäjää
16,9 %:n vakavaraisuusaste

Lisätietoa:Toimitusjohtaja Pekka Ylihurula, S-Pankki Oy, puh 010 76 82100, pekka.ylihurula@s-pankki.fi

S-ryhmään kuuluva S-Pankki on suomalainen kauppapankki, jolla on yli 2,5 miljoonaa asiakasta.
S-Pankki tarjoaa asiakkailleen säästämiseen, maksamiseen sekä hankintojen rahoittamiseen liittyviä palveluja. S-Pankki palvelee asiakkaitaan noin tuhannessa S-ryhmän toimipaikassa ympäri Suomen, verkkopankissa ja puhelinpalvelussa. S-Pankin palvelut on ensisijaisesti suunnattu S-ryhmän osuuskauppojen asiakasomistajille. S-Pankille on myönnetty kotimaisuutta kuvaava Avainlippu-tunnus.



Jaa

Lisätietoja

Sivun alkuun

Alatunniste