printLogo

S-Pankki.fi -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

Toimintopainikkeet

S-Prime 1,25 % S-Tili 0,1 %
|

Haku

Sisällysluettelo

 

Murupolku

Ala navigaatio

 

Sisältö

S-Pankki tarjoaa mahdollisuuden nostaa käteistä myös pienemmillä paikkakunnilla

29.11.2011

S-Pankin henkilöasiakasliiketoiminnasta vastaavan johtaja Jari Sinkkosen mukaan suomalaisilla kuluttajilla on tarvetta käteiselle jatkossakin, vaikka korttimaksamisen aikakaudella käteisen käyttö on vähentynyt huomattavasti.

– On edelleen paljon pienempiä tapahtumia, joissa ei voi maksaa kortilla. Ja esimerkiksi lapsille halutaan usein antaa käyttörahaksi käteistä. En usko, että käteisen tarve loppuu vielä vuosikausiin, hän sanoo viitaten käteisnostomahdollisuuksien karsimiseen liittyvään keskusteluun.

Sinkkosen mukaan käteisen käyttö on edelleen osa suomalaisten arkea ja sen nostamiseen pitää olla mahdollisuus pienemmilläkin paikkakunnilla.

S-ryhmään kuuluva S-Pankki tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden nostaa käteistä noin tuhannesta kaupasta eri puolilla Suomea. Käteisnostoja voi tehdä kauppojen aukioloaikoina.

– Kassoilla tehtävät nostot pysyvät jatkossakin kauppapankin palveluvalikoimassa, Sinkkonen lupaa.

Lisätietoa:
Johtaja Jari Sinkkonen, S-Pankki Oy, puh 010 76 81378, jari.sinkkonen@s-pankki.fi

S-ryhmään kuuluva S-Pankki on suomalainen kauppapankki, jolla on 2,4 miljoonaa asiakasta. S-Pankki tarjoaa asiakkailleen säästämiseen, maksamiseen sekä hankintojen rahoittamiseen liittyviä palveluja. S-Pankki palvelee asiakkaitaan noin 1 000 S-ryhmän toimipaikassa ympäri Suomen sekä verkkopankissa ja puhelinpalvelun kautta. S-Pankin palvelut on ensisijaisesti suunnattu S-ryhmän osuuskauppojen asiakasomistajille. S-Pankille on myönnetty kotimaisuutta kuvaava Avainlippu-tunnus.

Lisätietoja

Sivun alkuun

Alatunniste